mä kutsun sitä kummitteluksi
sitä hassua tunnetta rintalastan toisella puolella
se jättää sanattomaksi
repii kylkiluut auki niin kuin verhot aamulla
se on kummittelua
kun kuulee toisen hengityksen nukahtaessa
en mä pelkää yksin asua
nään mun peilikuvan aamukahvissa
mä kirjoitan näitä tyhmiä sanoja
ja istun lattialla yrittäen maalata
mun talo on täynnä puita lahoja
on kauhua kantaa sydäntä näin raskasta